Tiedotearkisto
Lehdistötiedote 26.9.2011
Omenakarnevaaleilla noin 3000 kävijää
Omenaa löytyi sellaisenaan, purkista ja pyyhkeistä
Omenakarnevaalit ja Variksenpelättimien SM-kilpailut keräsivät Lohjan museoalueelle noin 3000 vierasta launtaina 24.9. 2011. Aamun sateet eivät pelästyttäneet paikalle tulleita, ja vieraiden joukossa nähtiin myös ulkomaalaisia ryhmiä.
- Erityisen iloisia olemme lapsiperheiden määrästä, sillä tapahtumasta on haluttu tehdä kiinnostava koko perheelle, sanoo Omenakarnevaalit ry:n pj. Päivi Kallo.
- Sadettakin päin puskeneet kävijät osoittivat, että tapahtuma on kiinnostava, odotettu ja löytänyt kodin Lohjan museon alueelta, hän kiittelee.
Lapset saivat ajella hevokyydillä ilmaiseksi, kivuta museotraktorin penkille ja leikkiä Uusio-UIlan ja Bio-Paten mukana musiikillisessa kierrätysaisessa esityksessä. Bio-Pate myös puhalteli lapsille taikailmapalloja. Aikuiset kiersivät tunnelmallisilla markkinakojuilla joilla oli runsaasti erilaista sadonkorjuun tarjontaa ja käsitöitä. Omenaa oli myynnissä sellaisenaan ja siitä on tehty hillloja, piirakoita, leipiä tai vaikkapa sienen kanssa pikkelsiä ja omena-teemaa löytyi patalapuista, kasseista ja koriste-esineistä. Makasiinin tuoksuva omenalajikenäyttely oli menestys.
Omenatuotekisan voitti Saija Rahikan kehittelemä Omenaherkkupulla. Kilpailuun oli ilmoitettu myös mm. omenapohjainen minttuginihyytelö, omenahillo, omenapyyhe, -pannulappu ja -pannumyssykokonaisuus, omennainen saaristoleipä ja keraaminen omenatonttu.
Severi Syysviiru voitti pelätinkisan
Vuoden 2011 Variksenpelättimien SM-kilpailut voitti Severi Syysviiru, tekijöinä Liina Sillanpää ja Juho Räsänen. Kaikkiaan pelättimiä tuotiin markkinapellolle viitisentoista – kaikki erilaisia ja mitä mielikuvituksellisimpia.
Voittajan valinnut Laakspohjan kartanon isäntä Michael Hornborg totesikin, että valinta oli nyt tehtävä ulkonäön ei toimivuuden perusteella.
Voittajapelätin sekä muut pelättimet ovat nähtävillä Lohjan pääkirjastossa näyttelyssä, joka on avoinna 28.9. – 15.10. Siellä selviää myös, mikä pelätin oli kävijöiden suosikki. Äänestäneiden kesken arvotun Kotipuutarha-lehden vuosikerran voitti Matti Rinne Rautavaaralta.
Katariina Finnberg on uusi Omenatyttö
Lohjan uusi Omenatyttö on Katariina Finnberg. 18-vuotias Katariina käy Sibelius-lukiota ja harrastaa tanssia. Hän on hyväntuulinen, reipas ja luonteva esiintyjä, joka tuntee aitoa kiinnostusta kotikaupunkiaan kohtaan. Lohjalla on hänen mukaansa perheiden arki helppoa ja kulkuyhteydet isompiin kaupunkeihin toimivat. Hän nauttii Lohjanjärven ja harjun luonnosta ja sen liikuntamahdollisuuksista. Hän haluaisikin markkinoida lohjalaista luontoa entistäkin enemmän. Hän viihtyy myös paikallisissa kulttuuritapahtumissa.
Tuomariston yksituumainen kommentti oli: Vuoden 2011 Omenatytön ensikohtaamisesta syntyy hyvä fiilis. Katariina Finnberg oli myös Länsi-Uusimaan lukijoiden suosikki.
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan järjestämässä kilpailussa. Omenatyttö on alueen pr-henkilö, jonka voi nähdä niin kaupungin mainoksissa kuin messuosastoilla sekä paikallisen liike-elämän ja yhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa.
Lehdistötiedote 5.9.2011
Lohjan Omenakarnevaalit lähestyvät
- nyt pikaisesti valmistamaan variksenpelättiä
Lohjan Omenakarnevaalit lähestyvät aivan tuota pikaa. Karnevaaleja vietetään la 24.9. Lohjan Museon pihapiirissä. Nyt on korkea aika tuunata oma variksenpelätti kisakuntoon, sillä tapahtumassa valitaan jälleen SM- variksenpelätin ja kilpailuhan on kaikelle kansalle avoin!
Omenakarnevaaleilla on tänä vuonna kierrätysteema ja siihen liittyen paikalla on koko perheelle sopivaa ohjelmaa ja näytteilleasettajia. Uusio-Ulla ja Bio-Pate viihdyttävät kaiken ikäisiä hauskalla ohjelmallaan ja lapsille on tiedossa myös väritystehtäviä. Rosk’n Rollin kojulla on luvassa kierrätysneuvontaa ja mahdollisuus tutustua kompostorin toimintaan. Lohjan Lions Club Omenaisten osastolle voit tuoda vanhat silmälasit. Lasit jatkavat matkaansa Sri Lankassa sijaitsevalle kierrätysklinikalle, jossa ne hiotaan uusiokäyttöön ja annetaan uudelleen käyttöön apua tarvitseville.
Karnevaalien myyntialueelta löytyy mm. omenia, omenaisia herkkuja, valkosipuleita ja erilaisia säilykkeitä, leipää, omenamehua, muikkuja sekä paljon erilaisia käsitöitä. Tapahtumassa palkitaan paras omenatuote ja ilman muuta päivän kohokohtana julkistetaan vuoden 2011 Omenatyttö. Karnevaalikulkue lähtee Lohjan keskustasta klo 10.00 kohti museota ja museon raitilla kuullaan päivän aikana musiikkia ja nähdään tanssiesityksiä Lohjan tanhuajien ja Lumon soittajien toimesta. Marttojen kojulla voi vaihtaa hyviä omenareseptejä ja Lohjan kylien kokoama omenalajikenäyttely on museon makasiinin tiloissa. Tapahtumassa on nähtävillä Kovelan traktorimuseon traktoreita ja lapsille on luvassa ilmaista hevosajelua.
Tapahtumassa valitaan jälleen SM variksenpelätin ja tänä vuonna yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Kotipuutarhalehden vuosikerta. Karnevaalien jälkeen variksenpelättimet siirretään näyttelyyn Lohjan pääkirjaston Pähkinäsaliin, jossa ne ovat nähtävillä 27.9.-16.10.2011 välisen ajan. Yleisön ääniä eniten saanut pelätti julkistetaan kirjaston näyttelyn avautuessa. Viime vuonna kilpailuun tuli mukaan yli 30 mitä mielikuvituksellisinta pelättiä. Kuvia viime vuoden kisasta löytyy osoitteesta www.omenakarnevaalit.fi.
Toivotamme kaikki tervetulleiksi sadonkorjuun iloiseen perhetapahtumaan!
Lisätietoja aiheesta: Lohjan Matkailupalvelukeskus 044-369 1309 tai Omenakarnevaali ry:n puheenjohtaja Päivi Kallo 044-314 5211.
*****
Omenakarnevaalit Lohjan museolla 24.9.2011
OHJELMA
9-15 Sadonkorjuuhenkiset myyntikojut
9 Omenakarnevaalien avaus
10 Sadonkorjuukulkue Lohjan torilta Lohjan museolle
10.45 Omenatyttöehdokkaat esittäytyvät
11 Uusio-Ullan ja Bio-Paten koko perheen musiikillinen tietoisku
12 Uusio-Ullan ja Bio-Paten koko perheen musiikillinen tietoisku
12.30 Paras omenatuote palkitaan
12.35 Omenatyttöehdokkaat leikkimielisessä kisassa
13.45 Uusio-Ullan ja Bio Paten koko perheen musiikillinen tietoisku
14.15 Variksenpelätin SM-kisa ratkeaa
14.30 Vuoden 2011 omenatytön valinta
Rosk’n Rollin kojulla kierrätysneuvontaa ja mahdollisuus tutustua
kompostorin toimintaan.
Uusio-Ullan Kierrätyskeitaalla biojätepussin tekoa, kierrätysohjeita
ja lapsille väritystehtäviä.
Satavuotiaan Lohjan Museon näyttelyt avoinna yleisölle.
Variksenpelätin SM-kilpailun pelättimet esillä markkinalueella.
Äänestäjien kesken arvotaan Kotipuutarha-lehden vuosikerta!
KARNEVAALIALUEELLA TAPAHTUU:
Lohjan Kylät ry:n Omenanäyttely ja lajiketunnistusta makasiinissa
Lohjan Marttojen Omenainen reseptinvaihtokoju
Bio Pate taikailmapalloineen
Ilmainen hevosajelu lapsille klo 10.30 – 14
Kovelan museotraktorit esillä
Puutarhuri esittelee museon puutarhaa päärakennuksen takana klo 10-14
Museokahvila avoinna
LUMO:n oppilaiden katusoittoa
Lohjanseudun tanhuujat esiintyvät
Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Järjestäjä Omenakarnevaalit ry yhteistyökumppaneineen.
Tiedote 20.4.2011
Omenakarnevaalit ja Variksenpelättimien SM-kilpailut Lohjalla 24.9.2011
Markkinapaikkojen myynti alkanut vilkkaasti
Perinteiset Lohjan Omenakarnevaalit järjestetään nyt toisen kerran Lohjan museon idyllisessä pihapiirissä ja ympäristössä 24. syyskuuta.
Omenainen sadonkorjuujuhla levittäytyy Lohjan museon idylliseen pihapiiriin ja ympäristöön 24. syyskuuta. Omenakarnevaalit keräsi viime vuonna päivän aikana museoalueelle arviolta 5000 kävijää.
Omenakarnevaalit on koko perheen tapahtuma, jossa nimensä mukaisesti juhlitaan kotimaista omenaa ja muuta syksyn satoa.
Luvassa on omenalajikenäyttely maistiaisineen asiantuntijoiden opastuksella ja markkina-alueella omenaa sellaisenaan sekä erilaisiksi herkuiksi jalostettuna. Lohjan Marttojen kojulla on viime vuoden tapaan omenareseptien vaihtopiste.
Omenakarnevaalien myyntipaikkojen varaus on lähtenyt hyvin liikkeelle ja jatkuu edelleen. Huhtikuun aikana paikan varanneet saavat sen tarjoushintaan. Myyntiin on tulossa omenaa ja muita sadonkorjuun tuotteita sekä käsitöitä. Viime vuonna tapahtuman henkeen somistettuja myyntikojuja oli yli 60.
Myyntipaikkoja voi varata Lohjan matkailupalvelusta p. 044 369 1309.
Oheisteemana karnevaaleilla on tänä vuonna kierrätys. Lapsia ja aikuisia viihdyttää ja opastaa Uusio-Ulla apunaan Bio-Pate. Rosk’n Rollin neuvojat tuovat paikalle oman toiminnallisen kierrätyspisteensä, jossa pääsee mm. kurkistamaan kompostorin sisälle.
Myös Variksenpelätinkilpailu sopii tähän kierrätysteemaan mainiosti. Viime vuoden mestaripelätin Felix Pönttö & pojat oli rakennettu vanhoista peltipurkeista.
Omenakarnevaalien ohjelmassa on mm. karnevaalikulkue Lohjan torilta museolle, hevoskyyditystä lapsille, vanhoja traktoreita, musiikkia ja tanssia ympäri aluetta. Satavuotisjuhlaa viettävän Lohjan museon näyttelyt ovat tapahtuman ajan avoinna yleisölle.
Omenakarnevaalien kohokohtana on perinteinen Omenatytön valinta. Kilpailun järjestää sanomalehti Länsi-Uusimaa.
Variksenpelättimien SM-kilpailut
Ensimmäiset Variksenpelättimien SM-kilpailut järjestettiin Lohjalla viime syksynä. Kilpailu oli menestys: paikalle tuotiin kolmisenkymmentä erilaista, perinteistä ja mielikuvituksellista pelätintä.
Kilpailuun osallistutaan tänäkin vuonna tuomalla oma pelätin aamulla suoraan tapahtumapaikalle, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Pelättimet pystytetään markkina-alueelle päivän ajaksi ja yleisö voi äänestää suosikkinsa.
Pelätinkisan satoa voi käydä ihastelemassa tapahtuman jälkeen Lohjan pääkirjaston Pähkinä-tilassa kolmen viikon ajan.
Omenakarnevaalit järjestää vuosittain Omenakarnevaalit ry.
Lisätietoja:
Päivi Kallo, Omenakarnevaalit ry:n puheenjohtaja p. 044 3145211
Lohjan matkailupalvelu p. 044 369 1309
Tiedote 27.9.2010
Omenakarnevaalit Lohjan Museolla saivat riemuisan vastaanoton
Yleisöryntäys: päivän aikana noin 5000 kävijää
Lohjan Omenakarnevaaleja on järjestetty jo yli 20 vuotta. Tänä vuonna karnevaalit siirrettiin kaupungin keskustasta Lohjan Museon pihapiiriin ja ympäristöön. Tapahtumapaikan siirtyminen museolle sai erittäin positiivisen vastaanoton tapahtumakävijöiltä ja myyjiltä.
Museon alueella oli yli 60 myyntikojua, joissa kaupattiin pääsääntöisesti sadonkorjuun satoa sekä käsitöitä. Omenalla herkuteltiin mm. lettujen, vohveleiden, kakkujen ja omenamehun muodossa. Usealta myyjältä tuotteet loppuivat kesken ennen tapahtuman päättymistä, mikä osoittaa, että tapahtumakävijät olivat tulleet paikanpäälle ostoksille. Marttojen kojussa sai vaihtaa hyviä omenareseptejä niin että jätti oman reseptin saadun uuden tilalle. Omenaisia reseptejä oli myös ilmaiseksi jaossa. Kovelan traktorimuseon kahden 1950-luvun traktorin penkillä nähtiin päivän aika lapsia jatkuvana virtana, samoin hevosajelulle riittilapsia. Museon makasiinissa tuoksui omena kun tiloissa esiteltiin paikallisia omenalajikkeita ja myytiin omenaa.
Lapsia viihdytti Pelle Pappa ja Miauskis –kissa ja vähän vanhempaa väkeä nauratti Oinoska –show. Päivän ohjelman kruunasi 2010 Omenatytön valinta ja valituksi tuli lohjalainen Annika Ekqvist.
Aurinkoisen päivän aikana järjestäjät arvioivat, että kävijöitä kuuden tunnin päivätapahtumassa oli vähintään 5000. Tapahtuma houkutteli etupäässä paikalle lähialueen lapsiperheitä, mutta nähtiinpä joukossa myös Pietarista saakka tullut turistiryhmä, jotka olivat varta vasten saapuneet Lohjalle karnevaalien vuoksi. Ryhmän edustaja kertoi, että tapahtuma oli heillekin varsin positiivinen kokemus ja tulevat ehdottomasti ensi vuonna uudelleen.
Karnevaaleilla järjestettiin myös Variksenpelättimien SM-kilpailu ja kaikkiaan tittelistä kisasi 26 hyvin erilaista pelätintä. Pelättimet olivat varsin luovia ja suuritöisiä ja katsojien kommentit olivatkin ylistäviä näitä taideteoksia kohtaan. Voiton kisassa vei Riitta Gustavssonin rakentama pelätin nimeltä Felix Pönttö & pojat. Kilpailuun osallistuneet pelätit kootaan Lohjan pääkirjaston Pähkinäsaliin näyttelyksi 29.9. – 8.10. väliseksi ajaksi.
Tapahtuma Museolla ja Makasiinin takaisella pellolla osoitti, että alue toimii erittäin hyvin tällaisen tapahtuman järjestämisessä. Peltoalue on pitkään ollut lähes hyödyntämätön ja nyt tapahtuman myötä pelto ympäristöineen osoitti, miten loistava tapahtumapaikka siihen voitaisiinkaan saada. Alue on lähellä keskustaa, näköetäisyydellä kirkosta ja silti niin luonnon keskellä ja maalaismaisemassa. Lauantai osoitti, että nyt on Omenakarnevaalit löytäneet paikan, jonne se aidosti sopii ja mahtuu myös kasvamaan tarpeiden mukaisesti.
Omenakarnevaalit järjestää vuosittain Omenakarnevaalit ry. Lisätietoja tapahtumasta Lohjan Matkailupalvelukeskus 044- 369 1309 tourist(at)lohja.fi.
Omenakarnevaalit ry:n puolesta
Minna Ermala
Matkailusihteeri/Turistsekreterare
Lohjan Matkailupalvelukeskus
Lojo Turistservicecentrum